Vesijärvenajo SM-Enduro 15.02.2020

17.02.2020

Vesijärvenajo SM-Enduro kilpailu on saatu onnistuneesti päätökseen.

 

SsMK tahtoo jälleen kerran kiittää kaikkia maanomistajia myötämielisestä suhtautumisestaan lajia kohtaan ja kaikkia talkoohenkilöitä, jotka olitte mukana järjestämässä tapahtumaa omalla työpanoksellanne.

Ilman Teitä ei olisi mahdollista järjestää onnistuneesti läpi vietyä tapahtumaa, jolla oli myös kunnia olla kauden SM-avaus.

Kilpailun jälkeen on tullut kommentteja kilpailijoilta ja yleisöltä alla muutamia:

-liikenteen ohjaajat sai positiivista palautetta iloisuudesta ja reippaasta otteesta.
-katsastus sai positiivista palautetta asiallisesta puuttumisesta epäkohtiin.
-kioski sai positiivista palautetta keitoista.
-kilpailun aikataulu sai positiivista palautetta.
-reitti oli monen mielestä loistava vaikka talvi on mikä on.
-reitti oli myös merkkauksen osalta kuskien mielestä vaihteeks hyvä.
-varikko oli monen mielestä täydellinen.
-ilma oli iltapäivällä ihan paska.
-toimitsijat sai kiitosta iloisesta olemuksesta.

ISOKIITOS kaikille, palautteen voi pelkästään lukea positiiviseksi ja ensi kerralla täytyy sitten soitella Pekka Poudalle saadaan tuo yksi epäkohtakin kohilleen ...

KIITOS !

t:  Kisaorganisaatio

 


 

KILPAILUN KÄSIOHJELMA DIGITAALISESSA MUODOSSA

 

KILPAILUKESKUKSEN INFO KARTTA

 

Kilpailu ajetaan Lauantaina 15.02.2020

Kilpailukeskus Jokimaan Ravikeskus, Jokimaankatu 6

Ilmoittautuminen ja Katsastus: 07:00

Luokat ovat ( A1, A2, A3, B1, B2, B3, U20, C1, C2, C3, D, V40, V50, V60 )

Huomio U20 SM-luokan pisteistä ajavat kuskit ilmoittautuvat luokkaan A1 tai B1

kilpailu ajetaan enduron lajisääntöjen mukaan -> enduro säännöstö ( 061 ja 062 )

kilpailun lisämääräys

Kilpailu ajetaan perinteisenä reittikilpailuna, joka sisältää peltoa ja metsää ( REITTIKARTTA )

Kierros sisältää kolme ( 3 ) maastokoetta ja huolto on paikallaan pysyvä kilpailukeskuksessa

SM, V40, U20 - luokat ajavat kolme kierrosta ja muut luokat ajavat 4 maastokoetta ( MK1, MK2, MK4 ja MK5 )

 



KATSASTUS TIEDOTTAA:

Katsastus asiaa. Koska kaikki lähtevät samalle kierrokselle on katsastukseen odotettavissa ruuhkaa. Varatkaa siis riittävästi aikaa ja saapukaa katsastukseen kilpailuun ilmoittautuneina. Ottakaa katsastukseen mukaan kypärä sekä pyörän paperit, ainakin siirtoluvat. Pyydämme teitä tarkastamaan etukäteen mistä kypärästänne löytyy hyväksyntä merkinnät ja pyöränne runkonumero. Kaikista pyöristä mitataan äänet, joten huolehtikaan äänenvaimennus kuntoon ja kiinnittäkää tarraponderit etukäteen. Näillä ohjeilla varmistamme katsastuksen sujuvuuden ja päästään nopeammin itse asiaan.

Yhteystyöstänne kiittäen, Katsastuspäällikkö.



13.02.2020

Koko kierros piirretty kartalle siirtymineen

 

Kilpailukeskuksesta MK1

siirtyminen MK2  ( C, D, V50, V60 ) kilpailukeskukseen tai MK3 ( A, B, V40) 

Siirtyminen MK3 Kilpailukeskus (osa 1)

Siirtyminen MK3 kilpailukeskus ( osa 2) 

 


 

Tiimipaikkojen varaus, keskiviikko 12.02.2020 mennessä

varaukset sähköpostiin korrre@gmail.com tai soitto 17:00 jälkeen, puhelin +358 44 9807050 

 


 

Reitti kuvaus/kierros:

 

Kilpailukeskuksesta lyhyt siirtymä tietä MK1 lähtöön.

 

MK1   ( LÄHTÖ, MAALI )          (REITTIVIDEO)

 

Päitsiltä tuttua polkua Nuuttilan maastoissa, jossa rytmin vaihtelut tekevät maastokokeesta mielekkään ja tarkasti ajettavan 

MK1 jälkeen n.100 metrin siirtymä MK2 lähtöön.

 

MK2  ( LÄHTÖ, MAALI )          (REITTIVIDEO)

 

Lehtimäki myöskin samaa tuttua polkua Päitsiltä + viime SM: stä

Maalista maastosiirtymää ja tietä pitkin Miekkiöön, josta MK3 lähtöön.

HUOMIO MK2 maaliin ,ei pääsyä autoilla

 

MK3   ( LÄHTÖ, MAALI )          (REITTIVIDEO)

 

perinteisempää enduro polkua jossa vaihdellaan kivikosta pelto-osuuteenkin. Täälläkin ajettu edellisisssä kisoissa.

MK3 jälkeen maastosiirtymä, tienpohjaa, peltoa ja ravitietä, jota takaisin huoltoon Jokimaan Ravikeskukseen, josta seuraavalle kierrokselle.

 


 

SIVUA PÄIVITETÄÄN SITÄ MUKAA KUN TULEE LISÄINFOA